Upo keraaminen turvaliesi
5
5
1
1
Turvallista kokkailua koko perheelle
Upon uusi turvaliesi ylitti odotukseni täysin. Keittolevyillä on termostaatit, jotenka keitokset eivät helpolla pala pohjaan, kuten vanhalla täysin palvelleella liedelläni kävi. Lopetettuani kokkaamisen punainen valomerkki jää palamaan niin kauaksi aikaa, kun liesi on vielä kuuma. Keraamisen tason puhtaanapito on myös tod helppoa mukana tulevalla terällä, eikä mukana tullutta liedenpuhdistusainettakaan tarvita, vaan olen käyttänyt pelkkää etikkaa ja vettä, joilla lika lähtee.
Joka kodissa pitäisi olla tällainen turvaliesi, joka sammuttaa itse itsensä, jos vaikka emäntä on unohtanut perunat liedelle kiehumaan mentyään "hetkeksi" Facebookiin.
Pikatoiminnolla uuni kuumenee niin nopeasti, että olen kokonaan jättänyt jopa mikrolla nukettamisen. Teen melkein joka päivä perinteistä uunipuuroa haudutustoiminnolla, koska puuron voi turvakytkimen vuoksi jättää uuniin huoletta, kunnes tulee nälkä, ja kaikilla eri aikaan kotoa lähtevillä perheenjäsenillä on koko aamun lämmin uunipuuro odottamassa, eikä maitopuurokaan kuohu yli.
Grillauksessa syntyvät roiskeetkaan eivät ole ongelma, koska uunihan melkein pesee itse itsensä, kun laitat vain grillauksen jälkeen pienen vadillisen vettä uunin pohjalle ja napsautat höyrytoiminnon päälle.
8. toukokuuta 2012