Bosch Styline kahvinkeitin TKA8013
4,9
5
9
9
Kätevä keitin
Tuotteessa ei ole mitään moitittavaa. Parhaita ja hyvin toimivia ominaisuuksia ovat irrotettava vesisäiliö ja pienen vesimäärän tunnistin. Keittimellä saa keitettyä myös pienen määrän kahvia maun kärsimättä.
Tippalukko toimii todella hyvin, levylle ei tipu edes sitä viimeistä pisaraa, jonka kaikki muut omistamani keittimet ovat tiputtaneet.
Suodatinteline taittuu näppärästi sisään ja ulos, käytetty suodatinpussi on helppo heittää pois irrotettavan suodatinosan ansiosta.
21. tammikuuta 2013
Hyvää kahvia
Etsin keitintä, jossa on kaksi vastuselementtiä, mutta ei ole moccamaster. Tämä innosti tyylikkyydellään ja hinnallaan. Siispä hankin tämän.
Keitin on erinomainen. Parasta on että se keittää pienet kahvimäärät hitaammin. Joten kahvin maku on kohdallaan myös silloin, kun keitän vain 3 tai 4 kuppia! :)
Toinen erityisesti mainittava ominaisuus on että vesisäiliö on helppo irroittaa ja veden voi hanasta valuttaa siten suoraan sinne kahvia keittäessä. Näin välttyy ikävät ja turhat vesi roiskeet työtasoilta.
Ainut pieni miinus oli keittimen koko, Keitin on jonkin verran normikeitintä enemmän pöytätilaa vievä, mutta samalla se on kuitenkin pienempi kuin moccamaster. Ja ainakin minun mielestä tyylikkyys ja kahvin maku on tässä huomattavasti moccamasteria parempi.
Maku asioista ei voi kiistellä.... mutta sanottakoon silti että tämä keittää mielestäni parasta kahvia mitä olen juonut koti-/työpaikkaolosuhteissa.
20. joulukuuta 2012
Hyvää kahvia
Tämä tekee kunnon satsin kahvia kerralla, mutta keittää sievästi vaikka vain pari kupillista. Irroitettavaan vesisäiliöön on helppo ottaa vesi suoraan hanasta. Näin säiliö pysyy puhtaana. Samoin suodatinpussi on helppo poistaa kun sen "pidike" lähtee irti. Kahvikannun kansi on tiukassa. Se pitäisi saada irti, että lasisen kannun saa hyvin puhdistetuksi. Keitin on mielestäni todella kaunis.
23. tammikuuta 2013
Hinta laatu kohdallaa
Luin ensimmäisen arvostelun tästä keittimestä ja sen perusteella tein ostopäätökseni. Erittäin paikkansa pitävä, ei juuri lisättävää. Kahvin maku hyvä, keittoaika suhteellisen nopea ja päivittäinen käyttö miellyttävää.
3. joulukuuta 2012