10 fiksua vinkkiä sähkön säästämiseen
Energiatehokas koti muodostuu muustakin kuin hyvästä eristyksestä. Näillä tehokeinoilla otat energiankäyttösi hallintaan ja pienennät sähkönkulutusta.
Ei ole yllätys, että me Pohjois-Euroopassa käytämme eniten energiaa kotiemme lämmittämiseen. Kodin lämpötilan pienentäminen vain yhdellä asteella voikin vähentää sähkölaskuasi jopa viidellä prosentilla. Mutta selvitetäänpä yhdessä muitakin tapoja sähkönkulutuksen vähentämiseen lämpötilan pienentämisen lisäksi, kuitenkin ilman viihtyisyydessä tai sisäilmaston mukavuudessa joustamista.
1. Lämmönhallintaa puhelimella
Lämmönlähteiden yhdistäminen puhelimeen tekee niin lämmönsäätämisestä kuin sen päälle ja pois kytkemisestä helppoa kuin tanssi. Näihin lähteisiin kuuluvat älytermostaatit, älypistorasiat, joita käytät lämmittimien kanssa, wifi-yhteydellä varustetut lämpöpaneelit sekä ilmalämpöpumput. Linkitä nämä yhteen sovelluksen kautta ja saat täyden hallinnan kämmenellesi.
Luo oma päivittäinen aikataulusi tai säädä lämpötilaa joustavasti sen mukaan, milloin sähkön hinta on alhaisimmillaan. Muista kuitenkin, että lämmön täysi sulkeminen ja takaisin päälle kääntäminen vaatii enemmän energiaa eikä siis ole suositeltavaa.
Muutamia lämmityksen älyratkaisuja, jotka voit yhdistää puhelimeesi:
Lue lisää3. Tarkista lämpöpaneelisi
Tärkein vinkki lämpöpaneelien suhteen on varmistaa, että voit hallita niitä termostaatilla, jotta voit säätää niitä päiväsaikaa, yöaikaa, tai talon eri lämpötilavyöhykkeitä varten.
Wifi-yhteydellä varustettuja lämpöpaneeleja ja lämmittimiä on helppo hallita älylaitteen kautta. Käyttämällä puhelintasi kaukosäätimenä voit säätää lämpötilaa missä vain oletkin – voit siis kääntää lämmityksen päälle tai pois myös poissa ollessasi. Voit myös asettaa jokaisen huoneen lämpötilan erikseen tai oman aikataulun mukaan. Langattomuus antaa sinulle täyden hallinnan.
Vanhemmat paneelilämmittimet omaavat usein huonommat tai olemattomat lämmönhallintasäädöt. Jos et halua investoida uusiin lämmittimiin, voit ostaa älypistokkeita, jotka sopivat sähköjohdon ja pistorasian väliin, ja joita voit kääntää päälle ja pois oman tahtosi mukaan.
Lisää fiksuja sähkönkulutusvinkkejä:
10. Käytä puhelintasi valokatkaisijana älyvalojen avulla
Wifi-, Bluetooth-, tai yhdyskäytäväteknologioilla varustettujen älyvalojen avulla voit sammuttaa kaikki valot suoraan puhelimestasi. Yhdistät ne joko Bluetooth- tai wifi-yhteydellä. Bluetoothin avulla yhdistettyjä valoja voit ohjata vain kotoa käsin, mutta wifillä tai yhdyskäytävällä yhdistetyt lamput ovat ohjattavissa myös, kun olet kodin ulkopuolella.
Sähkönsäästövinkit kodinkoneiden hankintaan ja käyttöön
Oletko miettinyt, miten voisit säästää sähköä omien laitteidesi kohdalla? Energian säästäminen on juuri nyt ehkä tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Katso miten me säästämme sähköä ja kuinka sinäkin voit tehdä säästöä!
Mikä on energiamerkintä ja miksi se tulisi ottaa huomioon?
Tiesitkö, että energiatehokkuuden määrä voi olla jopa kaksinkertainen pienimmästä energiamerkinnästä verrattuna energiatehokkaimpaan energiamerkintään? Lue miksi on fiksua huomioida energiamerkintä – energialuokan huomioinen on yhtä tärkeää kuin arvioidessasi tuotteen hintaa, toimintoja sekä muotoilua.
Kierrätys ja uusiokäyttö
Laitteiden kierrätys ja materiaalien uusiokäyttö ovat tärkeitä huomioitavia asioita. Lue miten me Gigantilla asian näemme.
Gigantin toimet energiansäästötalkoissa
Olemme mukana energiansäästötalkoissa vähentämällä energiankulutusta myymälöissämme ja mainoksissamme. Astetta Alemmas -kampanjan myötä haluamme kannustaa myös muita samaan.
Kuinka varautua sähkökatkoksiin?
On tärkeää ottaa huomioon mahdolliset tulevat sähkökatkokset ja varautua niihin. Gigantista löydät hyviä vinkkejä miten välttää vahinkoja sähkökatkoksen aikana.