Ominaisuudet
Mario Kart -pelisarjan uusin osa tuo vauhdikkaat ajokisat Sienivaltakunnassa ensi kertaa kolmiulotteisessa muodossa Nintendo 3DS:lle. Ensimmäistä kertaa kuskit voivat kehittää uusia, mielikuvituksellisia kart-vaihtoehtoja, lentää taivaan halki tai tutkia meren syvyyksiä. Peli sisältää uusia ratoja, uusia kykyjä ja muokattavia ajokkeja. Koe Mario Kart entistäkin parempana!
Mario Kart -pelisarja jatkaa kehittymistään. Uudet kart-kyvyt ja pelisarjan aiemmista osista tutut hauskat ominaisuudet tekevät tästä kaikkien aikojen parhaimman Mario Kart -pelin.
Isoissa hyppyreissä kuski voi käyttää siivekettä, jolloin ajoneuvo liitää radan yläpuolella. Veden alla ollessaan ajoneuvo saa potkurin, jolloin ajaminen onnistuu nyt myös veden pinnan alla.
Muokkaa ajoneuvojasi useilla erilaisilla lisävarusteilla, jotka saattavat antaa sinulle lisäpotkua kisoihin. Esimerkiksi jättiläismäisten renkaiden avulla kuski voi ajaa hiekkateillä, kun taas pienemmät renkaat toimivat parhaiten kaupunkiympäristössä.
Valitse suosikkisi kaikista Sienivaltakunnan hahmoista tai kisaa omalla Mii-hahmollasi.
Uudet radat vievät pelaajat mm. hurjiin kisoihin vuoristoon, kaupungin kaduille sekä aavikkomaisemiin. Nintendo-fanit tunnistavat uusia ratoja Wuhu-saarella sekä Donkey Kong Country Returns -pelin viidakoissa.
Peli tukee sekä SpotPass että StreetPass-ominaisuuksia.
Kisaa muita pelaajia vastaan langattomassa lähiverkossa tai netissä langattoman laajakaistayhteyden avulla.

Tekniset tiedot
Ominaisuudet
Tyyppi Peli Pelialusta Nintendo 3DS Julkaisija Nintendo Ominaisuudet
Kehittäjä Nintendo PEGI-luokitusmerkinnät 3+ Kategoria Kilpa-ajo Tuotetiedot
Tyyppi Peli Pelialusta Nintendo 3DS EAN-koodi 0045496521264 Valmistajan tuotenumero 201041 Yleiset ominaisuudet
Julkaisija Nintendo Kehittäjä Nintendo PEGI-luokitusmerkinnät 3+ Ikäraja 3 Kategoria Kilpa-ajo Alkuperäinen nimi Mario Kart 7 Alkuperäinen julkaisupäivä 02-12-2011 Toiminnot ja ominaisuudet
Online-peli Kyllä VR Ready Ei Optimoitu pelaamiseen Kyllä
Ympäristöparametrit
Miksi julkaisemme ympäristöparametreja?
Tuomme esille tuotteiden valmistukseen liittyvät ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Tutustu ympäristöparametreihin.
Valmistajan EcoVadis-luokitus | Ei arvosanaa |
Kolmannen osapuolen ympäristöhyväksyntä | Ei hyväksyntää |
Energiamerkintä | Ei luokitusta |
Valmistusmaa | Japani |
Virhevastuun kestoa määritellään KKV suositusten mukaisesti. |