Ominaisuudet
Langattomat JBL Tour One -around-ear-kuulokkeet ovat varustettu True Adaptive Noise Cancelling- ja Smart Ambient -teknologioilla, joiden ansiosta voit nauttia korkealaatuisesta musiikista missä tahansa. Neljä mikrofonia sekä TalkThru-ominaisuus kohottavat puheluiden laadun uudelle tasolle. Kuulokkeiden akussa riittää virtaa jopa 50 tunniksi, ja lisäksi voit hallita musiikin toistoa vaivattomasti joko äänikomentojen tai ilmaisen JBL-mobiilisovelluksen avulla.
True Adaptive Noise Cancelling
Älä anna ympäröivän maailman metelin häiritä musiikin kuuntelua. True Adaptive Noise Cancelling -teknologia mukautuu ympäristöön reaaliajassa. Se myös estää esimerkiksi silmälasien, pään liikkeiden tai hiusten aiheuttamia äänivuotoja, ja takaa näin ollen äärimmäisen tehokkaan melunvaimennuksen. Voit myös päästää haluamasi määrän taustamelua kuulokkeiden läpi Smart Ambient -teknologian ansiosta. TalkThru-ominaisuuden ansiosta voit puhua puheluita ja kuunnella musiikkia samanaikaisesti.
JBL Pro Sound
40 mm dynaamiset elementit sekä korkearesoluutioinen ääni takaavat, että kuulokkeiden tuottama ääni on selkeää, dynaamista ja särötöntä myös korkeilla äänenvoimakkuuksilla ja tehoilla.
Mikrofonit
Neljän mikrofonin järjestelmä takaa äärimmäisen selkeät puhelut meluisissakin ympäristöissä. Järjestelmä hyödyntää kahta mukautuvaa Beamforming-mikrofonia sekä akustisen kaiun vaimennusta, ja tarjoaa näin äärimmäisen korkean laadun puheluillesi.
50 tuntia kuunteluaikaa
Kuulokkeiden akussa riittää virtaa jopa 50 tunniksi, tai 25 tunniksi True Adaptive Noise Cancelling -teknologiaa käytettäessä. Akku latautuu täyteen vain kahdessa tunnissa.
Virtuaaliavustajat
Virtuaaliavustaja voi ilmoittaa esimerkiksi bussiaikataulut, lukea viestit ääneen tai vaihtaa toistettavaa soittolistaa. Aktivoi Google Assistant- tai Amazon Alexa -virtuaaliavustaja napauttamalla korvakuppia.
Mobiilisovellus
Lataa ilmainen My JBL Headphones -mobiilisovellus, ja mukauta asetuksia, aktivoi True Adaptive Noise Cancelling -teknologia tai säädä Ambient Sound Control -ominaisuutta.
Tuotteella on kuluttajakäytössä 2 vuoden takuu.

Myyntipakkaus
- JBL Tour One -kuulokkeet
- USB-C-latauskaapeli
- Kuljetuskotelo
- Äänikaapeli
- Lentoadapteri
- Takuutiedot/Varoitukset (W/!)
- Pika-aloitusopas
- Google Assistant -käyttöohje
- Amazon Alexa -käyttöohje
- Turvallisuustiedote
Tekniset tiedot
Mitat ja paino
Paino (g) 268 Korkeus (sis. pakkaus) 82,0 mm Leveys (sis. pakkaus) 21,0 cm Syvyys (sis. pakkaus) 22,4 cm Paino sis. pakkaus 870,0 g Ominaisuudet
Paino (g) 268 Sopii lapsille Ei Kuulokkeen tyyppi Around-ear kuuloke Mikrofoni Kyllä Liitäntä Bluetooth 5.0 Liitäntätyyppi Langaton Väri Musta Tuotetiedot
Tyyppi Kuulokkeet Malli JBL JBLTOURONEBLK Tuotesarja JBL Tour Sopii lapsille Ei EAN-koodi 6925281981654 Valmistajan tuotenumero JBLTOURONEBLK Ääni
Kantotaajuudet 2.4 Kaiutinelementin koko (mm) 40 Min. taajuusvaste (Hz) 10 Maks. taajuusvaste (Hz) 40000 Impedanssi (ohm) 32 Herkkyys (dB SPL/1mW) 95 Toiminnot ja ominaisuudet
Kuulokkeen tyyppi Around-ear kuuloke Aktiivinen hälynpoisto Kyllä Äänen voimakkuuden säätö Kyllä Mikrofoni Kyllä Yhteensopivuus
Ääniohjaus Kyllä Tukee ääniohjausta (yhteensopiva järjestelmä) Google Assistant (Google Home) , Amazon Alexa Liitännät
Liitäntä Bluetooth 5.0 Liitäntätyyppi Langaton Ohjelmisto
Ladattava sovellus Kyllä Sovelluksen nimi JBL Headphones Kapasiteetti, kulutus ja virta
Akun/paristojen tyyppi Litium-ioni Toiminta-aika (tuntia) 50 Latausaika (tuntia) 2 Muotoilu ja sijoitus
Väri Musta Valmistajan värinimi Musta Tyyli Sankakuulokkeet
Ympäristöparametrit
Miksi julkaisemme ympäristöparametreja?
Tuomme esille tuotteiden valmistukseen liittyvät ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Tutustu ympäristöparametreihin.
Valmistajan EcoVadis-luokitus | Silver |
Kolmannen osapuolen ympäristöhyväksyntä | Ei hyväksyntää |
Energiamerkintä | Ei luokitusta |
Valmistusmaa | Kiina |
Virhevastuun kestoa määritellään KKV suositusten mukaisesti. |