Ominaisuudet
Osallistu armottomaan kisaan kukistaaksesi Detroitin alamaailmassa oleva 510-jengi, joka on kasvanut laittomien autokisojen ympärille. Suunnitelma? Sabotoi jengin toiminta kaupungista toiseen, halki USA:n. Kruisaile halki Miamin rantojen, aavikoiden kuumuuden tai ohjaa autoa Los Angelesin ahtailla kaduilla. Jokaisella sijainnilla on omat yllätyksensä ja ajohaasteensa. Matkalla kohtaat muita pelaajia. Kohtaa nämä uudet tiimikaverisi tai vihollisesi jännittävissä ajojahdeissa alati muuttuvissa maisemissa.
Älä koskaan aja yksin. Liity ja poistu peleistä saumattomasti ja luo oma neljästä hengestä koostuva tiimi. Tiimi auttaa luomaan uusia, jännittäviä ajojahteja joka kerta, kun liityt ajojahtiin. Oli sitten kyse poliisien välttelystä tai saattueen kiinniottamisesta, jokainen ajokerta on ainutlaatuinen.
Ennenäkemättömän laajat ja vaihtelevat maisemat. Yhdysvallat ovat pelikenttänä. Hyödynnä koko maanosan kaikkia teitä ja maastoja. Koe monipuoliset ja vaihtelevat maastot aina vilkkaista asvalttikaupungeista mäkisiin maastoihin, maissipeltoihin, aavikoihin ja kilparatoihin.
Ajoelämys jatkuu, missä vain oletkin. Voit jatkaa pelaamista eri iOS- ja Android -laitteilla sekä verkossa. Seuraa ystävien suorituksia, muokkaa ajopeliäsi tai lähetä tiimisi eri tehtäviin jotta saisit lisää kokemusta ja uusia osia.
Valmistaudu seuraavaan tehtävään. Voit kustomoida autosi oman mieltymyksen mukaan uusilla osilla ja maalipinnoilla. Tuunaa myös moottori takaamaan mahtavat vauhtihetket.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne täydessä koossaan. Kuva avautuu omassa ikkunassaan.

Tekniset tiedot
Ominaisuudet
Tyyppi Peli Pelialusta Xbox One Julkaisija Ubisoft Kehittäjä Ubisoft Ominaisuudet
PEGI-luokitusmerkinnät 12+ Kategoria Kilpa-ajo Franchise The Crew Tuotetiedot
Tyyppi Peli Pelialusta Xbox One EAN-koodi 3307215749210 Valmistajan tuotenumero 300060107 Yleiset ominaisuudet
Julkaisija Ubisoft Kehittäjä Ubisoft PEGI-luokitusmerkinnät 12+ Ikäraja 12 Kategoria Kilpa-ajo Alkuperäinen nimi The Crew Franchise The Crew Alkuperäinen julkaisupäivä 12/2/2014 Pelin kieli Englanti Toiminnot ja ominaisuudet
Online-peli Kyllä Optimoitu pelaamiseen Kyllä
Ympäristöparametrit
Miksi julkaisemme ympäristöparametreja?
Tuomme esille tuotteiden valmistukseen liittyvät ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Tutustu ympäristöparametreihin.
Valmistajan EcoVadis-luokitus | Ei arvosanaa |
Kolmannen osapuolen ympäristöhyväksyntä | Ei hyväksyntää |
Energiamerkintä | Ei luokitusta |
Valmistusmaa | Saksa |
Virhevastuun kestoa määritellään KKV suositusten mukaisesti. |