Ominaisuudet
Boardwalk Empire on loistokas kieltoaikaan sijoittuva draamasarja, jonka tapahtumapaikkana on Yhdysvaltojen Atlantic City. Sarjassa seurataan politiikassa ja rikollisuudessa nerokkaan Nucky Thompsonin elämää, joka vallitsi ja johti kaupungin alkoholivarastoja jatkuvan uhan alla.
Kun iloinen 1920-luku pääsee todella vauhtiin, alkoholia on vaikea löytää ja gangsteriväkivalta kovenee. Nucky Thompson, jonka avioliitto Margaretin kanssa on muuttunut kulissiksi, pyrkii korjaamaan vanhoja suhteita. Samalla hän saa uuden, herkästi räjähtävän kilpailijan, joka tuo Nuckyn parhaat – ja pahimmat – puolet esiin.
Neljännellä tuotantokaudella Nucky Thompson viettää hiljaiseloa selvittyään niukin naukin valtataistelusta gangsteri Gyp Rosettin kanssa. Rauhan kuitenkin rikkovat uudet kahakat, esimerkiksi yhteenotto väkivaltaisen harlemilaisvallanpitäjän kanssa ja kilpailu Eli-veljen pojasta. Myös Floridan tuottoisat mutta vaaralliset mahdollisuudet osoittautuvat vaikeaksi vastustaa.
Sarjan päättävä viides tuotantokausi alkaa laman ollessa pahimmillaan. Kieltolaki on päättymässä, ja Nucky yrittää kehittää laillisia yhteistyökuvioita alkoholivalmistajien kanssa. Kaudella nähdään merkittäviä lapsuuden tapahtumia, jotka muovasivat Nuckyn, Elin, Kommodorin, Gillianin ja muiden välisiä suhteita ja tulevaisuudennäkymiä.
Suomenkielinen tekstitys. Toimitus aikaisintaan julkaisupäivänä 01.06.2015.

Tekniset tiedot
Ominaisuudet
Formaatti Blu-ray Genre Draama Ominaisuudet
Kieli Englanti Tekstitys Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska Tuotetiedot
Tyyppi Elokuva Formaatti Blu-ray Genre Draama EAN-koodi 5051895394823 Valmistajan tuotenumero 1000563452 Yleiset ominaisuudet
Alkuperäinen nimi Boardwalk Empire - The Complete Series Tuotantovuosi 2015 Ikäraja 15 Kesto (min) 3212 Kuvaformaatti High Definition Widescreen, 1080p Ääni 5.1 DTS-HD Master Audio Kieli Englanti Tekstitys Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska