
Ajastintoiminnot
Aseta aloitusaika, lopetusaika tai valmistuksen kesto, niin ruoka on valmista juuri haluamallasi hetkellä. Valmistustoiminto päättyy automaattisesti, kun asettamasi aika on kulunut. Myös sisäänrakennettu hälytyskello on kätevä apu monissa tilanteissa. Kaiken lisäksi kellonaika pysyy muistissa noin 150 tunnin sähkökatkon ajan.
Alkuruoat
Ihania herkkuja. Mikroaaltouunissa valmistat kätevästi mitä erilaisimpia alkuruokia.
Automaattiohjelmat
Kätevä ja stressitön: automaattiohjelmat kypsentävät ruoan puolestasi. Valitse haluamasi ohjelma ja anna esimerkiksi ruoan paino. Laite valitsee tehon ja keston automaattisesti. Sinun ei tarvitse valita mitään muuta tai valvoa valmistustoimintoa. Valitsitpa sitten automaattiohjelman sulatukseen ja sitä seuraavaan kypsennykseen tai tuoreen ruoan valmistukseen, onnistut aina varmasti.
Etupinta pysyy kosketettavan viileänä
Mielen mikroaaltoyhdistelmäuuneissa on jäähdytys joka puolella. Tämän ansiosta ohjaimet, kahva ja viereiset kalusteet pysyvät kosketettavan viileinä. Monilasinen luukku eristää lämpöä ja sen ulkopinta pysyy turvallisen viileänä, mikä suojaa palovammoilta.
Hiivataikinan kohotus
Pehmeää leipää ja herkullisia pullia: mikroaaltouunissa kohotat hiivataikinan 80 W:n teholla.
Hillo
Makeat aamiaisherkut: mikroaaltouunissa valmistat kätevästi pienen määrän hilloa.
Jälkiruoat
Viettelevän makeaa: mikroaaltouunissa valmistat monenlaiset jälkiruoat aterian kruunuksi.
Juomat
Kun kaipaat sisäistä lämmikettä: nauti perinteisistä tai vähän moderneimmista juomista aina mielialasi mukaan.
Kala
Ravintoa ruumiille ja sielulle: kalaruoat ovat paitsi herkullisia, myös terveellisiä ja erittäin suosittuja.
Kastikkeet
Täydellinen lisuke: lisää vain kastike, niin ateria on valmis.
Kasvikset
Tuoretta ja terveellistä: mikroaaltouunissa kypsennät kasvikset hetkessä.
Keitot
Suosittu alkuruoka: mikroaaltouunissa voit valmistaa kaikenlaisia keittoja maukkaiksi alkuruoiksi.
Kvartsigrilli
Näkyvän hyvää makua: integroitu kvartsigrilli ruskistaa ruokasi tasaisesti ja nopeasti yhdessä pyörivän lautasen kanssa: se toimii täydellä teholla muutaman sekunnin ajan. Näin viimeistelet perunaruoat ja jotkin jälkiruoat ja varmistat, että ruoka maistuu yhtä hyvältä kuin se näyttää.
Laatikkoruoat
Rajattomasti mahdollisuuksia: mikroaaltouuni sopii niin pata- kuin laatikkoruokienkin valmistukseen.
Lämmitys
Kuin vastavalmistettua: ruoka, juomat ja vauvanruoat lämpiävät 450–900 W:n teholla.
Lämpimänäpito
Jos olet myöhässä: ateriat pysyvät automaattisesti lämpiminä höyryuunissa jopa 15 minuutin ajan.
Lämpimänäpitoautomatiikka
Ruoka valmista, mutta haluat tarjoilla sen vasta myöhemmin? Automaattinen lämpimänäpitotoiminto pitää ruoan tarjoilulämpötilassa jopa 15 minuutin ajan. Erittäin helppo käyttää: toiminto käynnistyy automaattisesti kahden minuutin kuluttua valmistustoiminnon päättymisestä, jos luukkua ei ole avattu tai mitään painiketta painettu.
LED-valaisin
Led-valo huolehtii uunitilan jatkuvasta valaistuksesta ja on huoltovapaa. Se on myös erittäin energiatehokas.
Liha
Kaikki käy: possu, nauta, lammas tai hirvi – mikroaaltouunissa valmistat kätevästi erilaisia liharuokia.
Lisukkeet
Korvaamaton: perunat, riisi ja pasta ovat erittäin ravitseva osa mitä tahansa ateriaa.
Pataruoat
Monipuolinen klassikko: kauden kasviksista valmistat herkullisia pataruokia lihalla tai ilman.
Pika mikroaalto
Täysteho helposti käytettävissä: Pika mikroaalto -toiminnolla voit käyttää laitetta täysteholla. Paina painiketta 1, 2 tai 3 kertaa, niin uuni toimii 30, 60 tai 120 sekuntia. Ja pysähtyy sen jälkeen automaattisesti. Voit helposti ohjelmoida nämä ajat paremmin omia tarpeitasi vastaaviksi, esim. teeveden tai vauvanruoan lämmitystä varten.
Sulatus
Kun sinulla on kiire: voit sulattaa arat elintarvikkeet, kuten voin, kerman tai murean fileen nopeasti.
Umpiointi
Ettei nälkä pääse yllättämään: säilö makeita tai suolaisia ruokia kerta-annoksina jopa 0,5 l tölkkeihin.
Uunitila ruostumatonta terästä
Toiminnallisuuden edut: Mielen mikroaaltouunien sisätila on kokonaan ruostumatonta terästä. Se takaa mikroaaltojen tasaisen jakautumisen. Ja helpottaa uunin puhdistusta.
Yhdistelmätoiminto
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: nyt voit sekä kypsentää että ruskistaa samalla kertaa. Voit valmistaa herkullisia paistoksia, pizzoja tai rapeita kanankoipia yhdistelmäkypsennyksellä ilman, että joudut välillä muuttamaan asetuksia tai tarkistamaan, miten kypsyminen etenee.

Miele Mikroaaltouuni M 2224 SC (Obsidian-musta)
Tämä tuote on saanut arvion 5/5.51 ArvosteluaMiele Mikroaaltouuni M 2224 SC (Obsidian-musta)
46288
46288
Kodinkoneet, Uunit ja liedet, Mikroaaltouunit
Miele
853
EUR
4002516113515
Miele Mikroaaltouuni M 2224 SC (Obsidian-musta)
Tuotenumero: 46288
Tämä tuote on saanut arvion 5/5.51 Arvostelua

Tuotteen perustiedot
M 2224 SC Kalusteisiin sijoitettava mikroaaltouuniTutustu ominaisuuksiinTuotteen perustiedot
M 2224 SC Kalusteisiin sijoitettava mikroaaltouuniTutustu ominaisuuksiinAvainominaisuudet
- 7-segmenttinäyttö hipaisuohjauksella – EasySensor
- Optimaalinen ja tasainen ruskistus – integroitu kvartsigrilli
- Täydellinen sulatus ja kypsennys – automaattiohjelmat
853 €679,68 €
alv. 0%
SÄÄSTÄ 96 €SÄÄSTÄ 76,50 €Norm. 949 €Norm. 756,18 €
Outlet tuote Alkaen 682 €Alkaen 543,43 €
Avainominaisuudet
- 7-segmenttinäyttö hipaisuohjauksella – EasySensor
- Optimaalinen ja tasainen ruskistus – integroitu kvartsigrilli
- Täydellinen sulatus ja kypsennys – automaattiohjelmat
Kalusteisiin sijoitettava mikroaaltouuni helppokäyttöiset hipaisukytkimet sivulla tuovat käyttömukavuutta.
Mitat ja paino
- Leveys (cm)
- 49.5
- Syvyys (cm)
- 31
- Paino (kg)
- 14.4
- Korkeus (cm)
- 37.2
- Korkeus (sis. pakkaus)
- 47,0 cm
- Leveys (sis. pakkaus)
- 41,5 cm
- Syvyys (sis. pakkaus)
- 68,0 cm
- Paino sis. pakkaus
- 17,28 kg
Ominaisuudet
- Nettotilavuus (l)
- 17
- Liitäntäteho (W)
- 1250
- Grilli
- Kyllä
- Pizza-toiminto
- Kyllä
- Väri
- Musta
- Näyttö
- Kyllä
- Leveys (cm)
- 49.5
Tuotetiedot
- Tyyppi
- Mikroaaltouuni
- Sijoittaminen
- Integroitava
- GTIN
- 4002516113515
Kapasiteetti, kulutus ja virta
- Nettotilavuus (l)
- 17
- Jännite (V)
- 230
- Liitäntäteho (W)
- 1250
- Mikron teho (W)
- 800
- Grillin teho (W)
- 800
Toiminnot ja ominaisuudet
- Ajastus
- Elektroninen
- Asetusten hallinta
- Elektroninen
- Kiertoilma
- Ei
- Grilli
- Kyllä
- Automaattinen sulatus
- Kyllä
- Höyrykeitin
- Ei
- Pizza-toiminto
- Kyllä
- Ylimääräinen kypsennystapa Perinteinen
- Ei
- Pyörivä lautanen
- Ei
- Lapsilukon tyyppi
- Toimintojen lukitus
Muotoilu ja sijoitus
- Väri
- Musta
- Valmistajan värinimi
- Obsidian black
- Näyttö
- Kyllä
- Oven saranointi
- Vasen
- Oven avaus
- Nappi
- Lautasen koko (cm)
- 27.2
- Sisäpinnan materiaali
- Ruostumaton teräs
Yhteensopivuus
- Wi-Fi
- Ei
Asennusmitat
- Asennustilan minimikorkeus
- 35
- Asennustilan leveys
- 46
- Syvennys (cm)
- 31
- Valmistajan EcoVadis-luokitus
Gold - Arviointi voimassa alkaen2026
- Kolmannen osapuolen ympäristöhyväksyntäEi hyväksyntää
- Valmistajan arvio varaosien saatavuudesta vuosissaTietoja ei ole saatu valmistajalta
- Energiamerkintä
- ValmistusmaaSaksa
- Valmistajan arvio tuotteen käyttöiästäTietoja ei ole saatu valmistajalta
- Kuinka tavarantoimittajat laskevat tuotteiden odotetun käyttöiän?Lue lisää täältä
- Virhevastuun kestoa määritellään KKV suositusten mukaisesti.
Tietoa tuoteturvallisuudesta ja tietojenkäsittelystä
Täältä löydät tietoa yleisestä tuoteturvallisuudesta sekä valmistajistamme

Elcare on-site Jatkotakuu Uunit (5 vuotta)
Uuden Elcare-takuun avulla pidennät uuden kodinkoneesi takuuta.
129 €102,79 €alv. 0%
Tuoteturva uunille 36kk
Suojaa laitteen tapaturmaisilta vahingoilta ja teknisiltä vioilta myös valmistajan takuuajan jälkeen. Korvaa myös mahdolliset kodinkoneiden käytön seurauksena hajoavat osat kuten lasihyllyt, tasot, kahvat ja luukut sekä ukonilman aiheuttamat virtapiikit.
86 €86 €alv. 0%
Vanhan laitteen poisvienti kierrätykseen
Haluatko eroon suuresta pyykinpesukoneesta tai painavasta jääkaapista? Voimme ottaa sen mukaamme toimittaessamme sinulle uuden tuotteen – näin sinulla on yksi huoli vähemmän, eikä sinun tarvitse huolehtia laitteen kierrätyksestä itse.
34,99 €27,88 €alv. 0%
Tuoteturva uunille 48kk
Suojaa laitteen tapaturmaisilta vahingoilta ja teknisiltä vioilta myös valmistajan takuuajan jälkeen. Korvaa myös mahdolliset kodinkoneiden käytön seurauksena hajoavat osat kuten lasihyllyt, tasot, kahvat ja luukut sekä ukonilman aiheuttamat virtapiikit.
95 €95 €alv. 0%
Tuoteturva uunille 60kk
Suojaa laitteen tapaturmaisilta vahingoilta ja teknisiltä vioilta myös valmistajan takuuajan jälkeen. Korvaa myös mahdolliset kodinkoneiden käytön seurauksena hajoavat osat kuten lasihyllyt, tasot, kahvat ja luukut sekä ukonilman aiheuttamat virtapiikit.
125 €125 €alv. 0%
Integroitavan mikroaaltouunin / kompaktiuuni asennus
Integroitavan mikroaaltouunin/ kompaktiuuni asennuspalvelun avulla saat uuden tuotteesi käyttöön vieläkin nopeammin! Huolehdimme tehokkaasta, turvallisesta ja ammattitaitoisesta asennuksesta – ja viemme mielellämme pakkausmateriaalit mukanamme.
39,99 €31,86 €alv. 0%
Pakkauksesta purku
Tuote puretaan pakkauksesta. Mikäli valitsit asennuspalvelun et tarvitse tätä lisäpalvelua.
9,99 €7,96 €alv. 0%
Jatkotakuu uunille (on-site, 10 vuotta)
Jatkotakuu kattaa teknisiä vikoja jopa 10 vuoden ajan varmistaen, että uusi uunisi toimii niin kuin pitääkin. Ongelman ilmetessä huoltoteknikko tulee suoraan luoksesi. Takuu astuu voimaan valmistajan takuun päättymisen jälkeen.
209 €166,53 €alv. 0%



