
Miksi kannattaa valita espressokone?
Oletko keskimääräistä kiinnostuneempi kahvin valmistuksesta ja haluaisit hallita koko valmistusprosessia itse? Silloin espressokone voi olla juuri sitä, mitä etsit!
Espressokoneilla saadaan yleensä parasta kahvia, ja saavuttaaksesi parhaan mahdollisen tuloksen on tärkeää investoida hyvään kahvimyllyyn. Ota haltuun kaikki valmistusvaiheet. Jauha pavut itse, purista kahvi kevyesti ja aloita sitten valmistus antamalla veden virrata suodatinkorin läpi kuppiin. Paine ja veden lämpötila säätyvät usein automaattisesti, joten sinun tarvitsee vain tarkkailla aikaa. Kun valmistat espresson oikein, saat nauttia käyttämiesi kahvipapujen mausta parhaimmillaan.
Herkullisen espresson valmistamiseen tarvitaan:

1. Espressokone
On sanomattakin selvää, että espresson valmistamiseen tarvitaan espressokone. Valittavanasi on useanlaisia koneita, joten valitse kone, joka on räätälöity käyttötarkoitukseesi sopivaksi.
Ihanteellinen valmistuslämpötila on 92-96 astetta, ja valmistusajan tulisi olla noin 25 sekuntia. On tärkeää, että kahvin jauhatusastetta säädetään niin, että tämä aika saavutetaan, jos haluat täydellisen kupillisen kahvia. Myös koneen päivittäinen puhdistus on tärkeää onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi.

2. Mylly
Kahvin jauhatusaste vaikuttaa espresson valumisaikaan. Jotta tämä onnistuisi täydellisesti ja jotta saisit loihdittua parhaan mahdollisen kahvisekoituksen, on tärkeää, että investoit hyvään myllyyn, joka sopii käyttötarkoitukseesi. Se kuinka paljon kahvipapuja käytät kupillista kohden, riippuu siitä, kuinka vahvaa kahvia haluat.
Ei ole olemassa sääntöjä siihen, kuinka hienoksi tai karkeaksi kahvi tulisi jauhaa, ja espresson valmistukseen käytetty aika kertoo, onko kahvimyllyn säätöä asetettava hienommaksi vai karkeammaksi. Ihanteellinen valmistusaika on 22-28 sekuntia. Myllyn puhdistaminen on tärkeää, ja se on tehtävä vähintään kerran viikossa. Jos jauhettua kahvia jää yli, se vaikuttaa valmistamasi kahvikupillisen makuun.

3. Kahvi
Kahvivalikoima on valtava, joten valintasi riippuu täysin omista makunystyröistäsi. On kuitenkin joitakin asioita, jotka sinun kannattaa pitää mielessäsi kahvipapuja ostaessasi. Muista tarkistaa pakkaukseen merkitty säilyvyysaika. Kahvi on säilytettävä pimeässä ja kuivassa paikassa, ja kun pakkaus on avattu, tulee kahvia käsitellä tuoreena elintarvikkeena.
Tutustu espressokoneisiin:

Miksi kannattaa valita täysautomaattinen kahvikone?
Gigantista löydät laajan valikoiman kahvimyllyllä varustettuja kahvikoneita. Valmista kahvi helposti täysautomaattisella pavuista kuppiin -kahvikoneella