
Oletko tehnyt tämän virheen pyykinpesukoneen asennuksessa?
Tiedätkö, mikä on yleisin virhe uuden pyykinpesukoneen asennuksessa? Näin asennat pyykinpesukoneen oikein.

Pesukoneen kuljetustuet
Suomessa myydään vuosittain yli 200.000 pyykinpesukonetta, joka on itsessään jo huikea määrä maamme kotitalouksien määrän verrattuna. Useimmat meistä haluavat asentaa pesukoneen itse, tietämättään kuinka haasteellista sen asentaminen oikeastaan on. Yksi asennusvirhe nousee ehdottomasti yli muiden, eli pyykinpesukoneen kuljetustukien unohtaminen koneen sisälle ennen koneen käynnistystä. Kuljetustuet tukevat nimensä mukaisesti pesukoneen rumpua ja suojaavat koneen osia vaurioitumiselta kuljetuksen aikana. Niiden koneeseen jättäminen aiheuttaa pyykinpesukoneen hyppimisen ja liikkumisen pesuohjelman aikana, sekä meluavan käyntiäänen. Uudessa pyykinpesukoneessa kuljetustukia on usein kaksi tai neljä kappaletta, ja niiden poistaminen käy verrattain yksinkertaisesti myös Matti Meikäläiseltä. Kuljetustuet on hyvä laittaa pesukoneeseen aina koneen kuljetuksen ajaksi. Säilytä kuljetusruuveja paikassa, josta ne eivät häviä ja jonka muistat. Laita ne esimerkiksi pieneen muovipussiin ja teippaa pussi pesukoneen taakse. Sieltä ne on kätevä ottaa käyttöön aina kun pesukonetta täytyy siirtää.

Pesukoneen liitännät
Tärkeintä uuden pesukoneen vastaanottamisessa on tarkastaa, että laitteen pakkaus on ehjä, eikä laitteessa ole lommoja tai muita vaurioita. Seuraavaksi vuorossa on sopivan paikan löytäminen. Jos sijoituspaikan välittömästä läheisyydestä löytyy poistovesiputki ja vesiliitäntä, voi koneen asentaa itse. Huomioithan, että joissain vanhemmissa rakennuksissa vesihanan liitäntä saattaa poiketa nykyaikaisesta standardista, jolloin vesihanan ja pesukoneen letkun väliin tulee hankkia sovitin. Tämän jälkeen liitetään poistovesiletku. Poistovesiletkun pyöristetty tuki on hyvä jättää paikalleen, sillä se ehkäisee veden palautumista takaisin koneeseen. Koneen tasapainotus on myös tärkeä seikka, sillä vakaana seisova pesukone on käyntiääneltään hiljaisempi.

Vettä rummussa? Niin pitääkin
Mitä ihmettä? Siis täällähän on vettä rummussa! Onko minulle myyty käytetty pyykinpesukone? Ei hätää. Uusissa pesukoneissa on lähes aina vettä rummussa. Vesi osoittaa, että pesukoneen toimivuus on testattu tehtaalla.

Jalusta pyykinpesukoneelle
Hyvänä vinkkinä suosittelemme hankimaan vetolaatikolla varustettu pyykinpesukoneen jalusta. Tämän ansiosta pyykinkäsittely on ergonomisempaa ja saat samalla pyykinpesuaineille kätevän säilytystilan. Toinen hyvä idea on hankkia tärinänvaimennuskumit, jotka varmistavat koneelle hiljaisemman käyntiäänen ja vakaamman käynnin. Lopuksi suosittelemme, että ensimmäinen pesukerta uudella koneella tulisi tehdä vain puolella koneellisella ja mielellään puuvillaohjelmalla. Muistathan, että pyykinpesukone tulee puhdistaa säännöllisin väliajoin. Käynnistä korkeimman lämpötilan pesuohjelma ilman pyykkiä. Näin poistat pesukoneesta pesuainejäämät ja muun lian.

Tärinänvaimentimet
Tärinänvaimennin on pieni kumityyny, joka asetetaan pyykinpesukoneen jalan alle. Vaimenninkumit estävät melun ja tärinän välittymisen talon rakenteisiin – tämä investointi takaa oman ja naapurinkin rauhan. Lisäksi kumitassut estävät pesukoneen liikkumisen linkouksen aikana. Liukkailla pinnoilla, kuten laatta- tai betonilattialla, pesukone voi liikkua edestakaisin linkoamisvaiheen aikana. Kone voi liikkua jopa 3–5 cm yhden pesujakson aikana. Tärinänvaimennuskumit estävät liikkumista sekä vähentävät melua ja tärinää.

Väliasennussarja
Jos haluat sijoittaa kuivausrummun pesukoneen päälle tai haluat käytännöllisemmän työskentelykorkeuden pyykkiä käsiteltäessä, voit harkita väliasennussarjaa pesukoneellesi. Väliasennussarjan käytännöllisen ulosvedettävän hyllyn päällä voit myös halutessasi käsitellä pyykkiä. Tietyissä väliasennussarjamalleissa on myös saatavilla integroitu laatikko. Tämä tarjoaa käytännöllisemmän työskentelykorkeuden pyykin lajittelemiseen ja käsittelemiseen.
Lue lisää:

Pyykinpesuopas: Uuden pesukoneen asennus
Kuljetus, käyttöönotto ja ensimmäinen pesu – muistilista uuden pyykinpesukoneen asennukseen.