
Gigantti työnantajana
Työskentely Gigantissa on hauskaa, nopeatempoista ja tarjoaa sopivasti haastetta.
Olemme iso työyhteisö, joka vaikuttaa ympäri maata: 1 500 giganttilaista toimii 42 myymälän ohella asiakaspalvelu- ja jakelukeskuksissa, yritysmyynnissä ja pääkonttorilla, joka sijaitsee Helsingin Sanomatalolla.
Olemme kasvaneet edelläkävijän asemaamme Suomessa jo vuodesta 1999. Menestyvän toimintamme taustalta löytyvät ammattitaidostaan ylpeät giganttilaiset ja pohjoismaisen Elkjøp-konsernin tuki. Yhdessä kuulumme kansainväliseen kodinelektroniikka-alan Currys-yritysperheeseen, joka työllistää yli 42 000 henkilöä 9 maassa.
Kun aloitat meiltä, voi urapolkusi viedä sinut mihin tahansa toivotkin.
Tervetuloa kehittymään kanssamme!

Tiimihenkisille tekijöille, kehityshaluisille kasvajille, asenteella ratkaiseville
Mikä giganttilaisia yhdistää? Työntekijäkyselyidemme mukaan yhteenkuuluvaisuuden tunne: sinua arvostetaan omana itsenäsi ja saat tukea ympäristöstäsi. Kannamme sinivihreitä värejä yhtenä tiiminä, ja haluamme pitää huolta toisistamme.
Moni työntekijämme kutsuu meitä kaupan alan korkeakouluksi, jossa kodinelektroniikan maailma näyttää jatkuvasti uusia puoliaan. Meillä tehdään paljon pitkiä työuria, ja giganttilaiset kertovat motivoituvansa paitsi alan nopeasta kehityksestä, myös omista kasvumahdollisuuksista.
Usea meille tullut on aloittanut myymälästämme tai asiakaspalvelukeskuksestamme, siirtyen tehtävästä toiseen, osaamistaan ja vastuutaan kartuttaen. Myös uusissa giganttilaisissa arvostamme eniten ennakkoluulotonta, toimeen tarttuvaa ja oppimishaluista asennetta.

Panostamme kouluttautumiseen, ja sen pitää olla mielestämme hauskaa.
Kun tulet meille, alamme huolehtia osaamisestasi jo huolellisesta perehdyttämisestä alkaen. Tuemme ammattitaitosi kehitystä ympärivuotisesti useilla kiinnostavilla verkko- ja lähikoulutuksilla. Suosittuja Academy-verkkokurssejamme löytyy valikoimistamme jo 440, ja niitä suoritettiin tilikaudella 2022–2023 yli 44 000 kertaa!
Järjestämme vuosittain tuhansien osallistujien kouluttautumis- ja kohtaamistapahtuman, Campuksen, koko Elkjøp-konsernin henkilökunnalle. Oslossa pidettävä tapahtuma tarjoaa mahtavaa tunnelmaa ja Pohjoismaiden suurimmat kodinelektroniikkamessut: Campuksen aikana myös giganttilaisilla on mahdollisuus oppia alan uutuuksista, ennen kuin ne siirtyvät myymälöihin ja verkkokauppaan.
Meille on nyt ja jatkossa tärkeää huolehtia siitä, että jokainen giganttilainen saa jatkuvan mahdollisuuden kasvaa roolissaan. Siitä pidämme huolen muun muassa esihenkilöidemme koulutusohjelmalla. Jokainen ohjelmaan osallistuja sitoutuu konkreettisin keinoin tukemaan tiimiään kohtaamalla, ohjaamalla ja kannustamalla – kaikkeen löytyy ratkaisu.
Lue giganttilaisia tarinoita uutisarkistosta
Lue tarkemmin eri tehtävistä Gigantissa
Tehtävästä riippumatta arvostamme kuuntelu- ja kohtaamistaitoja, sekä iloista ja oppimishaluista asennetta. Tiimityötaidoista on hyötyä myös kaikissa tehtävissä, sillä me arvostamme jokaisen työpanosta ja haluamme pitää kaikki mukana. Ennen kaikkea me etsimme ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin ja haasteisiin, joten tärkeää on olla asiakaslähtöinen ja ratkaisukeskeinen.
Työssä kohtaat asiakkaita, kartoitat heidän toiveitaan ja tarpeitaan, sekä löydät ratkaisut heidän haasteisiin. Tehtäviin kuuluvat myös siistin myymälän ilmeen ylläpito. Onnistuneessa myyntityössä vaaditaan hyvää asiakaspalveluasennetta, luotettavuutta ja erityisesti kuuntelu- ja kohtaamistaitoja.
Myymälöissä asiakaspalvelijoita työskentelee kassapisteellä ja myymälän varastossa sekä huolto- ja asennustöissä. Työntehtävät vaihtelevat työnkuvan mukaan.
Kassapisteellä asiakaspalvelijana tehtäviisi kuuluu asiakkaiden maksun vastaanottaminen, sekä kassapisteen siisteyden ylläpito. Työ on ajoittain myös hektistä ja vaatii erityistä huolellisuutta.
Varastotyössä työtehtäviisi kuuluu yleiset varastotyöt, tavaran vastaanottaminen ja tuotteiden esillepano.
Huolto- ja asennustyössä vastaanotat asiakkaan laitteen huoltoon, kirjaat huoltotarpeen ja teet lähetteen eteenpäin esimerkiksi takuuhuoltoon. Tehtävässä on myös pienimuotoisia asennustöitä, kuten puhelimen panssarilasien ja tietokoneen käyttövalmiiksi asennusta.
Tehtävässäsi esittelet, suunnittelet ja myyt Epoq-keittiöitämme laajan kodinkonevalikoimamme tuella. Työssäsi kuuntelet asiakkaidemme toiveita, ratkot heidän haasteitaan ja räätälöit heidän tarpeisiinsa sopivia keittiökokonaisuuksia. Tapaat asiakkaita erityisesti myymälässä, minkä lisäksi osa suunnitteluista tapahtuu etäyhteyksien kautta. Onnistuneessa lopputuloksessa auttavat asiakaspalvelumme ja asennusyhteistyökumppanimme.
Meillä toimii yritysmyyjiä eri tehtävissä mm. myyjänä myymälässä, etäpalvelussa, sekä myös uusia asiakkuuksia hankkivana key account managereina.
Myymälässä pyrit etsimään ratkaisuja yritysasiakkaiden pieniin ja suuriin tarpeisiin. Toimit myös yritysmyynnin yhteyshenkilönä paikallisille yrityksille sekä huolehdit myymälän yritysmyyntiin liittyvän tietotaidon ja osaamisen kehittämisestä.
Yritysmyynnin etäpalvelussa palvelet yrityksiä puhelimitse ja sähköpostitse. Tärkeintä on löytää ratkaisut yritysten haasteisiin ja tarpeisiin. Etäpalvelussa työskennellään usean kollegan tiimissä Helsingin Pitäjänmäessä.
Key account managerina toimit uusasiakashankinnassa ja tapaat yritysasiakkaita ympäri Suomea. Arjessa kontaktoit asiakkaita ja pyrit vastaamaan suurienkin yritysten tarpeisiin.
Osastopäällikkönä vastaat osastosi tuloksesta ja henkilöstöstä. Esihenkilönä valmennat ja kannustat jokaista tiimissäsi saavuttamaan asetetut tavoitteet. Osastopäällikkönä olet Gigantin, myymäläsi ja tiimiläistesi avainhenkilö, kuulut myymälän johtoryhmään ja pääset vaikuttamaan koko myymälän ja työyhteisön kehittymiseen. Työtäsi ohjaavat lähijohtamisen periaatteemme; aktiivinen läsnäolo, luottamuksen osoittaminen ja onnistumisen keinojen varmistaminen.
Myyntityössä työparinasi toimivat tuoteryhmävastaavat, joiden kanssa huolehditte siitä, että myymälä vastaa markkinajohtajalle asetettuja vaatimuksia ja kehittyy vetovoimaisesti kohti tulevaa. Tiedät, että tavoitelistasi kärkipäässä oleva erinomainen asiakaspalvelu ei takaa pelkästään myyntitulosta, vaan kyky saada asiakkaat kääntymään puoleemme myös seuraavalla kerralla.
Asiakaspalvelija
Asiakaspalvelijana työsi on palvella asiakkaitamme erilaisissa kysymyksissä niin puhelimitse, chatissa kuin sähköpostillakin. Tyypillisimpiin kyselyihin kuuluvat mm. tuotekyselyt, reklamaatiot, kuljetukset, laskut ja huoltotoimenpiteet. Tehtäväsi on kohdata asiakas, selvittää hänen toiveensa ja haasteensa ja löytää juuri hänen tarpeisiinsa sopiva ratkaisu. Työskentelet Helsingin Pitäjämäessä Gigantin asiakaspalvelukeskuksessa (Customer Care Center), jossa kollegoinasi on kymmeniä asiakaspalvelun osaajia.
Osastopäällikkö
Asiakaspalvelukeskuksen osastopäällikkönä vastaat osastosi tuloksesta ja henkilöstöstä. Esihenkilönä valmennat ja kannustat henkilökuntaasi saavuttamaan asetetut tavoitteet. Työssäsi vaikutat koko asiakaspalvelukeskuksen ja työyhteisön kehittymiseen. Esimerkilläsi mahdollistat onnistumisia: haluamme saada jokaisen giganttilaisen ympärillämme loistamaan!
Terminaalityöntekijä
Gigantin Suomen logistiikkakeskuksessa ja kuljetusterminaalilla Helsingin Oulunkylässä työskentelet vastaanotto-, keräily-, inventointi- ja muissa varastontiin liittyvissä tehtävissä. Terminaalityöntekijät ovat logistiikka-alan ammattilaisia ja useimmissa tehtävissä vaaditaankin mm. erilaisten trukkien ajotaitoa sekä erilaisten toiminnanohjausjärjestelmien käyttötaitoja.
Helsingin keskustassa Sanomatalossa sijaitsevassa pääkonttorissamme työskentelee monipuolisesti erilaisissa myynnin ja markkinnoinnin, logistiikan ja operaatioiden sekä henkilöstöhallinnon ja talousosaston asiantuntijoita, sekä Gigantin johto.
Usein kysyttyjä kysymyksiä meistä
Kaikki avoimet työpaikkamme julkaistaan nettisivuillamme. Aloita hakeminen valitsemalla työpaikka avoimien työpaikkojen listasta ja seuraa ohjeita. Jos hakemuksesi koskee opiskeluihisi liittyvää harjoittelupaikkaa, ole yhteydessä suoraan myymälään, jossa toivoisit harjoittelun suorittaa. Pyydämme täyttämään hakemuksen portaalissamme, sillä meillä ei ole mahdollisuutta käsitellä hakemuksia sähköpostitse, yhteystietolomakkeella tai puhelimitse.
Myymälässä työskentelevän henkilön tulee olla vähintään 18-vuotias, nuoria työntekijöitä koskevista säädöksistä johtuen.
Totta kai! Myöskin työharjoittelupaikat ilmoitamme rekrytointisivuillamme sekä oppilaitosten viestintäkanavissa. Avoimet TET-harjoittelupaikat löytyvät täältä.
Kokemuksesta aikaisemmasta asiakaspalvelu- tai myyntityöstä on hyötyä aloittaessasi Gigantissa. Jokaisen giganttilaisen perehdytykseen panostetaankin ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Usea meille tullut on aloittanut myymälästämme tai asiakaspalvelukeskuksestamme, siirtyen tehtävästä toiseen, osaamistaan ja vastuutaan kartuttaen. Tärkeintä kuitenkin on, että olet motivoitunut ja sinulla on halu oppia ja kasvaa giganttilaisena. Panostamme työntekijöidemme ammattitaitoon koko työsuhteen ajan.
Työ Gigantissa sopii opiskelijalle mainiosti! Joustavat työvuoromahdollisuudet tarjoavat hyvän mahdollisuuden yhdistää erilaiset elämäntilanteet Gigantin työhön.
Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen, johon kuuluu peruspalkan lisäksi kannustava bonusjärjestelmä.
Työntekijöiden työsuhde-edut ovat laajat. Tarjoamme mm.
- Kattava työterveyshuolto
- Henkilökunta-alennukset myymistämme tuotteista.
- ePassin lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu
- Monipuolisia etuja yhteistyökumppaneidemme tuotteista ja palveluista
Elkjøp Nordic AS toimii rekisterinpitäjänä niille henkilötiedoille, jotka lähetät hakemuksessasi käyttämämme rekrytointijärjestelmän kautta. Kun haet työpaikkaa rekrytointijärjestelmämme kautta, hyväksyt sen, että me rekisteröimme ja keräämme meille toimittamiasi henkilötietoja, mukaan lukien mahdolliset videoesitykset ja valokuvat, jotka toimitat CV:n mukana tai muulla tavoin.
Hakemuksesi sisältö jaetaan ainoastaan rekrytointiin osallistuvien henkilöiden kanssa sekä mahdollisten sellaisten kolmansien osapuolten kanssa, jotka avustavat meitä rekrytointiprosessissa. Näitä osapuolia ovat esim. soveltuvuustestejä suorittavat yritykset sekä rekrytointi-ilmoitusten saavuttavuutta parantavat yritykset.
Säilytämme hakemuksesi ja kaikki muut meille toimittamasi tiedot siihen asti, kunnes rekrytointiprosessi on saatettu päätökseen ja niin kauan sen jälkeen kuin katsomme hakemuksesi olevan meille merkityksellinen, emme kuitenkaan 6 kuukautta kauemmin.