Vertaa tuotteita Lisää maksimissaan kolme tuotetta vertailuun

3.9.2021

Hyvät asiakkaamme,

asiakaspalvelumme on juuri nyt pahasti ruuhkautunut. Olemme pahoillamme tästä poikkeustilanteesta. Samaan aikaan, kun kulutuselektroniikan kysyntä on jatkunut ennustettua korkeammalla tasolla, kärsimme maailmanlaajuisen pandemian vaikutuksista ja tavarantoimittajien pitkittyneistä toimitusvaikeuksista. Näistä syistä sekä siksi, että emme ole pystyneet ennakoimaan tavarantoimittajiemme jatkuvasti muuttuvia tilanteita, asiakaspalvelukeskukseemme tulee tällä hetkellä kaksi kertaa enemmän yhteydenottoja kuin tavallisesti.

Nyt syyskuun lopussa pystymme vastaamaan asiakaspalvelussamme puheluihin, sähköposteihin ja chattiin valitettavasti merkittävällä viiveellä. Henkilökohtaista palvelua saa tällä hetkellä nopeimmin Gigantin myymälöistä, joita löydät 42 ympäri Suomea . Koronaturvallisesti palvelevissa myymälöissämme tavaraa riittää paremmin, ja usealle tuotteelle on löydettävissä myös korvaava vaihtoehto. Ystävällisesti huomioithan kuitenkin, että mikäli haet myymälästä tietoa aiemmin asiakaspalvelun kanssa hoidettuun asiaan, myymälöillä ei ole käytössään kaikki asiakaspalvelujärjestelmän tietoja.

Toimitusvaikeudet liittyvät tavarantoimittajiemme toimitusongelmiin monissa tuoteryhmissä siru- ja raaka-ainepulan, sekä kuljetuskonttien riittämättömyyden vuoksi. Seuraamme jatkuvasti tilannetta tavaransaatavuuksien suhteen, ja teemme kaikkemme pitääksemme asiakkaamme ajan tasalla tilauksista ja toimituksista. Päivitämme myös tarvittaessa tätä tiedotetta tavarantoimittajiemme mahdollisten toimitusvaikeuksien jatkuessa.

Asiakkaat ovat meille ensisijaisen tärkeitä, joten teemme kaikkemme, jotta saisimme purettua asiakaspalvelun ruuhkan mahdollisimman pian. Rekrytoimme ja koulutamme jatkuvasti lisää asiakaspalvelijoita ja ohjaamme asiakasyhteydenottoja keskuksesta myymälöiden asiantuntijoille.

Lisätietoja asiakaspalvelumme poikkeustilanteesta pääset lukemaan alta Kysymys & vastaus -osiosta. Kiitämme kaikista palautteista, otamme ne huomioon ja keskitymme nyt käytännön tekoihin tilanteen parantamiseksi. Suuri kiitos kärsivällisyydestäsi pitkittyneen palvelun johdosta.

Ystävällisin terveisin,

Gigantti


Kysymyksiä ja vastauksia


Olen tilannut Gigantin verkosta tuotteen. Miksi toimitus on viivästynyt?

Olemme erittäin pahoillamme, että tilauksesi toimitus on viivästynyt. Kärsimme monien muiden yritysten tapaan maailmanlaajuisen pandemian vaikutuksista ja tavarantoimittajiemme pitkittyneistä toimitusvaikeuksista. Tavarantoimittajillamme on vaikeuksia monissa tuoteryhmissä siru- ja raaka-ainepulan, sekä kuljetuskonttien riittämättömyyden vuoksi. Teemme kaikkemme, että tuote saataisiin toimitettua sinulle mahdollisimman pian. Seuraamme jatkuvasti tilannetta tavaransaatavuuksien suhteen, ja teemme kaikkemme pitääksemme asiakkaamme ajan tasalla tilauksista ja toimituksista.


Miksi myytte tuotteita, joita ette voi toimittaa asiakkaille?

Kärsimme monien muiden yritysten tapaan maailmanlaajuisen pandemian vaikutuksista ja tavarantoimittajiemme pitkittyneistä toimitusvaikeuksista, jotka liittyvät pääosin siru- ja raaka-ainepulaan, sekä kuljetuskonttien riittämättömyyteen. Emme ole valitettavasti pystyneet ennakoimaan tavarantoimittajiemme jatkuvasti muuttuvia tilanteita. Seuraamme jatkuvasti tavaransaatavuuksia, ja teemme kaikkemme pitääksemme asiakkaamme ajan tasalla tilauksista ja toimituksista.


En ole saanut tilaamaani tuotetta. Saanko rahani takaisin?

Kyllä, voit purkaa kaupan normaalien purkukäytäntöjen mukaisesti. Lisätietoja pääset lukemaan täältä.


Onko Gigantilla toimitusvaikeuksia kaikkien tuotteiden kanssa?

Tavarantoimittajillamme on vaikeuksia useissa tuoteryhmissä siru- ja raaka-ainepulan, sekä kuljetuskonttien riittämättömyyden vuoksi. Kaikissa tuoteryhmissä ei ole toimitusvaikeuksia. Koronaturvallisesti palvelevissa Gigantti-myymälöissä tavaraa riittää paremmin, ja usealle tuotteelle on löydettävissä myös korvaava vaihtoehto.

Jos tuotteita on myymälöissä, miksi niitä ei voida toimittaa verkkotilaajille?

Pääsääntöisesti verkkotilaukset toimitetaan asiakkaillemme Ruotsin Jönköpingin keskusvarastolta, mikä on myös nopein tapa toimittaa tuotteet asiakkaillemme; tehokkaiden runkokuljetusten myötä kattavasti läpi Suomen.


Miksi edelleen mainostatte tuotteita, jos niitä ei voida toimittaa asiakkaille?

Seuraamme jatkuvasti tilannetta tavaransaatavuuden suhteen, ja pyrimme säätelemään myös mainontaamme sen mukaisesti. Verkkokaupan ja myymälöidemme välillä on eroavaisuuksia muun muassa varastotilanteeseen perustuen, ja pyrimme kertomaan mainonnassamme aina ensi sijassa tuotteista, joissa on kulloinkin paras saatavuustilanne.


Miten Gigantti aikoo korjata asiakaspalvelun ruuhkatilanteen?

Teemme kaikkemme, jotta saisimme purettua asiakaspalvelun ruuhkan mahdollisimman pian. Rekrytoimme ja koulutamme jatkuvasti lisää asiakaspalvelijoita, ohjaamme asiakasyhteydenottoja keskuksesta paikallismyymälöiden asiantuntijoille. Nyt syyskuun alussa pystymme vastaamaan asiakaspalvelussamme puheluihin, sähköposteihin ja chattiin valitettavasti merkittävällä viiveellä.


Miksi ette ole valmistautuneet palvelemaan lisääntynyttä asiakasmäärää?

Tavarantoimittajiemme haasteet tuotteiden toimitukseen ovat lisänneet asiakkaidemme yhteydenottoja huomattavasti arvoitamme enemmän. Myös kulutuselektroniikan kysyntä yleisesti on jatkunut ennustettua korkeammalla tasolla. Teemme kaikkemme, jotta saisimme purettua asiakaspalvelun ruuhkan mahdollisimman pian. Rekrytoimme ja koulutamme jatkuvasti lisää asiakaspalvelijoita ja ohjaamme asiakasyhteydenottoja keskuksesta paikallismyymälöiden asiantuntijoille.


Vaikuttavatko toimitusvaikeudet Gigantin tuotteiden hintoihin?

Koska tavarantoimittajiemme tilanteet muuttuvat tällä hetkellä jatkuvasti, sopeutamme toimintaamme koko ajan niihin. Tuotteiden hinnat elävät etenkin raaka-aineiden ja logistiikan näkökulmasta. Tuotteen lopullisessa hinnassa taustalla vaikuttaa monia tekijöitä aina valuutasta, kapasiteetista, volyymista sekä tullin ja öljyn hinnasta alkaen. Neuvottelemme jatkuvasti toimittajiemme kanssa parhaista hinnoista, jotta voimme jatkossakin tarjota asiakkaillemme mahdollisimman edullisia ja kilpailukykyisiä hankintoja. Viime vuonna etenkin rahtihinnat ovat yleisesti ottaen nousseet, mikä vaikuttaa myös hintojen nousuun. Aina hinnannousua ei kuitenkaan tapahdu, vaikka rahtikulut kasvavat. Kulutuselektroniikan ennustettua voimakkaamman kysynnän vuoksi alalla vallitsee komponenttipula. Tämä johtaa huonoon saatavuuteen ja osin hintojenkin nousuun.


Miten Gigantti aikoo edistää tavaran saatavuutta jatkossa?

Teemme tiivistä yhteistyötä kaikkien toimittajiemme kanssa varmistaaksemme tavaroiden saatavuuden asiakkaillemme. Suurten hankintojen, vankkojen varastojen ja ostotiimimme ammattilaisten ansiosta pyrimme jatkuvasti turvaamaan sitä, että asiakkaamme voivat ostaa tarvitsemansa tuotteet nyt ja tulevaisuudessa. Teemme kaikkemme edistääksemme tuotteiden saatavuutta kaikissa niissä asioissa, joihin pääsemme itse suoraan tai välillisesti vaikuttamaan.