
Kattaako vakuutuksesi television korjaamisen?
Modernit televisiot eivät ole vain kookkaampia, vaan ne ovat myös täynnä edistyksellistä teknologiaa. Hajonneen television korjaaminen voi tulla todella kalliiksi - jos korjaaminen edes on mahdollista. Siksi on tärkeää vakuuttaa televisio vahinkojen varalta.

Vahinkoja sattuu kaikille
Tosiasia on, että onnettomuuksia voi tapahtua kenelle tahansa. TV voi vahingoittua esimerkiksi muuton tai kuljetuksen aikana, jos sitä ei ole pakattu riittävän hyvin. Siksi on tärkeää säilyttää television alkuperäinen pakkaus, ja varmistaa, että se on kiinnitetty vakaasti paikalleen kuljetuksen ajaksi, jotta vahinkojen riski pienenee. Kyseessä voi olla myös muu kommellus, kuten television lipsahtaminen käsistä asennuksen aikana, tai pölynimurin osuminen siihen television alustaa imuroitaessa. Mahdollisia skenaarioita on vaikka millä mitalla.

Kotivakuutus voi kattaa onnettomuuden
On tärkeää muistaa, että kotivakuutus saattaa kattaa tällaiset vahingot. Usein ne kuuluvat kuitenkin vain ns. laajennetun kotivakuutuksen piiriin. Vakuutusyhtiöstä riippuen vakuutusten nimet ja tarkemmat ehdot vaihtelevat. Voit myös ostaa tuoteturvavakuutuksen yksittäiselle tuotteelle Gigantista. TV:n putoaminen seinältä tai telineen kaatuminen kuuluu esimerkiksi Ifin LaajaPlus -kotivakuutuksen piiriin. Poikkeuksia kuitenkin on. Jos televisio on selvästi kiinnitetty seinälle tai telineeseen huonosti, et välttämättä saa vakuutusyhtiöltäsi korvausta. Kyseessä on kuitenkin oltava törkeä huolimattomuus.

Vahingon kallis hinta
Virheistä ja vahingoista aiheutuvat kulut ovat yleisin syy kotivakuutuksen ottamiseen. Kulut voivatkin kasvaa todella suuriksi, jos vakuutusta ei ole. Suosittelemmekin jokaista tutustumaan eri vakuutuksiin ja vakuutuksen tarpeeseen: Vieraile vakuutusyhtiön verkkosivuilla tai käy paikan päällä sopimassa vakuutuksesta, jotta sinun ei mahdollisen vahingon sattuessa tarvitse tyhjentää säästötiliäsi. Voit myös vakuuttaa uuden televisiosi ostamalla sen suojaksi Gigantin Tuoteturvan! Voit lisätä Tuoteturva-vakuutuksen ostoskoriin television oston yhteydessä. Palvelua ei voi lisätä ostoksen teon jälkeen (ainoastaan, kun tuote noudetaan myymälästä).